Meillä on siis harjoiteltu pottailua ahkerasti ja touhuttu lähes kokonaan ilman vaippaa jo viime alkukesästä. Pissaamiset on sujuneet joko pottaan tai pönttöön seisten, kuten isot pojat.
Mutta kakka. Ei. Se on väännetty ihan tietoisesti housuun ja housun lahkeeseen yli puolen vuoden ajan. Siitä ei ole ollut kyse, etteikö poika osaisi tunnistaa hätää. Eijei. Housuun vääntämiselle on osattu etsiä sopiva kolo sohvan tai verhon takaa, hiljaa hiipien jo vuoden ikäisestä. Mikään maailman tarra, karkki, houkuttelu, uhkailu, kiristys tai maanittelu ei ole saanut suostumaan poikaa ison hädän yllättäessä potalle. Ei, ei, ei. EI.
Kunnes. Maanantaina se tapahtui (yhden housuihin luikahtaneen kakkaepisodin jälkeen).
Onni tuli pyytämään: "Äiti, mennään potalle kakalle.". Ja sitten me mentiin. Ja sitä ihasteltiin pitkään. Pyydettiin ihan isikin katsomaan. :D
Mikä lie järjen riemuvoitto tapahtunut pienessä päässä. Vai olikohan se se viime viikolla luvattu HopLopin keikka saaliista potassa?
Äsken riemuittiin jälleen kiekurasta potassa. Pieni, ylpeä mies tokaisi: "Minä olen kakkamies!"
Voih kun hellyyttävä postaus. Terveisiä ja onnitteluita "kakkamiehelle"!
VastaaPoistaEkaa kertaa kommenttia jättämässä...oli sen verran kosketava postaus.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitit pottaan kakkaamisesta :)
Onnea isolle pienellemiehelle tästä uudesta tarpeellisesta taidosta ! =)
- Wanilja -
Ihana kertomus ja
VastaaPoistaniin ne lapset
sitten omalla ajalla
oppivat;)
Jamelia
Mahtavaa Onni ja voi miten ihana tapaus <3
VastaaPoistaHienoa Onni!! Taps taps taps :)
VastaaPoistaKatariina
hello... hapi blogging... have a nice day! just visiting here....
VastaaPoistaOnni ja viestin välittäjä kiittävät tsempeistä ja kommenteista! :)
VastaaPoistaHapi, thank you for visiting! :)
Great, isot taputukset!
VastaaPoistaSe todellakin voi olla kuulkaa iso saavutus. Tiedän tunteen!
Ensi kerran löysin tänne blogiisi, kertakaikkisesti ihana oli vierailla ja selata vähän taaksekkin päin. Tulen toistekkin, täällä tuli nälkä :D
Kiitos Sokrutin, mukava kuulla! :)
VastaaPoista