Meillä ei juhlistettu viikonloppuna Halloweenia. Toisaalta se olisi ollut ihan hauskaakin. Olisi kivaa kokeilla kurpitsalyhdyn kaiverrusta ja muuta teemaan liittyvää joskus! Ehkä sitten kun Onni on isompi. Suunnittelin kyllä eilen kurpitsan mallisen täytekakun tekoa, mutta lenkin, siivoamisen ja saunan jälkeen sohva houkutteli leivontaa enemmän... Illalla piti kuitenkin jotain saada makeannälkään, joten tein lehtitaikinasta ja omenasoseesta nopeita leivoksia.
(leivoksien alla Arabian lautanen kirpparilta, 1€)
Tänään sain nautiskella hetken hiljaisuudesta yksikseni, kun perheen miesväki lähti kaksin retkelle. Kakkuhammasta kolotti edelleen, joten käytin oman aikani leipomiseen. Kakku ei meinannut ottaa onnistuakseen alusta lähtien.. se ei meinannut paistua sisältä, mutta oli palaa päältä (meidän uunissa on jotain vikaa, tätä tapahtuu nyt liian usein!). Kakun täytettyäni huomasin, että se on vinossa, enkä saanut sitä enää oikaistua. Kerma ei tahtonut kunnolla vispaantua, joten jouduin hylkäämään suunnitelmani reunapursotuksista... Kauhea kakku!
Koska kakusta ei olisi enää saanut hienoa ja tyylikästä enää millään suklaakiehkuroilla, ajattelin että antaa mennä sitten. Muotoilin marsipaanista kakun päälle... ei kun siis leikkasin vahingossa suutuksissani sormeni irti ja verta oli joka paikassa. Säikähdin niin kovin, että pudotin silmänikin kakun päälle... No. Sormi- ja silmäpuolena voin vain todeta, että onneksi ei ollut vieraita tulossa!
Pohjana neljän munan suklaakakkupohja. Kostutus vaniljamaidolla. Täytteenä pätkismoussea (2 dl vispikermaa, 1 pss pätkispaloja, 200 g maustamatonta tuorejuustoa), reunoilla vispikermaa ja päällä pätkismoussea. Koristelut huono-onnisen ja väsyneen leipurin ruumiinosia (katkennut sormi ja verestävä (= liian vähän unta) silmä).
Kauhea kakku. :D Pystyikö joku syömään tuon sormen? Itse en olisi pystynyt. :P
VastaaPoista:D Ei ole kukaan uskaltanut koskea sormeen, eikä silmään... Onni pariin kertaan varmisti vielä, että: "Minä en sitten halua sitä solmea. Enkä sitä silmää!". :D
VastaaPoistaHyi kamala! En olisi minäkään kyennyt syömään koristeita! :D Toisaalta hyvä idis, niin ei ole lapset kinumassa kaikkia päällisiä itselleen ;)
VastaaPoistaOn kyllä karmiva kakku =D
VastaaPoistaLotta & L, heh, eipä nuo liiemmin ruokahalua herättele, että tuskin niitä kukaan haluaakaan syödä. Onni ei kyllä tykännyt kai kakusta muutenkaan, parin lusikallisen jälkeen ei enää halunnut. Totesi vain, että "Äiti, tee tästä lähtien vaan hyviä kakkuja." Mansikkakakku on kuulemaa hyvää, ei suklaakakku. :)
VastaaPoistaJaiks, mikä kakku :O
VastaaPoistaAi, hurja! Taitavasti toteutettu jälleen kerran :)
VastaaPoistaAi hitto miten karmiva kakku, komee!
VastaaPoistaKlunks, tuollaista kakkua ei kyllä tee mieli syyä, liian karmiva!
VastaaPoistaTerhi, Marie, Marjuli, Elle
VastaaPoistakiitos kaikille käynnistä ja kommentista! <3 Kakkua on vielä jäljellä jos jollekin maistuu... ;)
Voi vitsit mikä kakku:P
VastaaPoistaP.s Mä en oo varmaan eläissäni saanu
yhtäköön kakkua onnistumaan
jos yhtään lohduttaa;)
Jamssi
Jamssi, :D tuota en kyllä usko!
VastaaPoista