maanantai, 26. huhtikuuta 2010

Sitruunarahkakakku

Päällä suklaakuorrutettuja mansikkapaloja.

Sovelsin ohjeen omasta päästä. Kutakuinkin näin:

POHJA:

vajaa paketillinen kaurakeksejä (siis sellainen yksi pötkö)
n. 50-75 g voita

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita sulatetun rasvan kanssa. Painele irtovuoan pohjalle. Itse laitan sinne aina leivinpaperin, jotta kakku irtoaa helposti ja siististi vuoasta ilman voiteluita. Tämä ohje on melko pieneen vuokaan.

TÄYTE:

1 prk sitruunan makuista rahkaa
n. 2 dl vispi- tai kuohukermaa
4 liivatetta (näin pieneen kakkuun olisi varmaan kolmekin riittänyt)
liraus (puolisen desiä) sitruunamehua tai vettä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sitruunarahka. Liota liivatteita runsaassa vedessä, puristele kuiviksi ja sulata tilkkaan kiehuvaa vettä tai sitruunamehua. Nyt en enää muista, että lisäsinkö sokeria kermavaahtoon. Maistamalla saa itselleen mieluisaa. :) Maistamalla selviää myös onko maku tarpeeksi sitruunainen, ja voi tarvittaessa lisätä sitruunamehua makua antamaan. Sulatetut liivatteet sekoitetaan ohuena nauhana, samalla sekoittaen rahka-kermaseokseen ja kipataan vuokaan. Annetaan hyytyä jääkaapissa yön yli tai muutaman tunnin. 

Itse tein tätä pääsiäisen aikaan ja oli tarkoitus tehdä päälle vielä mangososeesta keltainen kerros. Ajanpuute ja laiskuus iski, joten nappasin kaupasta noita suklaakuorrutteisia mansikanpaloja. Taisivat olla Pirkan, ellen väärin muista. Kivasti sopi sitruuna, mansikka ja suklaa yhteen!

tiistai, 20. huhtikuuta 2010

Kiireiset


***
 
 

maanantai, 5. huhtikuuta 2010

Suklaamoussea

ruuan päälle tänään. 




100 g suklaata
25 g voita
2 keltuaista
(2 valkuaista)
2 dl kermaa
ripaus sokeria
pari rkl konjakkia


Suklaa ja voi sulatetaan miedolla lämmöllä kattilassa. Suklaamössön sekaan vatkataan voimakkaasti keltuaiset. Vatkataan kerma ja valkuaiset erikseen koviksi vaahdoiksi ja lisätään varoen suklaamössöön. Maustaminen on makuasia. Itse laiton vähän sokeria, sillä käytin tummaa suklaata. Otin Onnin annoksen erikseen ja lisäsin loppuun lorauksen konjakkia. Hyvin tuo olisi silti pojalle maistunut, konjakilla tai ilman, meinasi syödä minunkin jälkkärini. :)


Itse en käyttänyt tällä kertaa valkuaista ollenkaan, sillä ne tuli käytettyä jo muuhun muutaman mokan kautta.. Mulla oli siis vain kaksi ylimääräistä keltuaista jotka piti johonkn käyttää. En jaksanut erotella valkuaisia, sillä olisin taas ollut tilanteessa, jossa mulla on kaksi ylimääräistä keltuaista...



Ähky

Keltainen kasvissosekeitto
Ruisleipää

***

Lampaan sisäfilettä
Punaviinikastiketta
Rosmariiniperunoita
Paahdettua valkosipulia
Salaattia

***

Sitruuna-marenkitorttu
Kahvi

***

Eilen syötiin pääsiäispäivän kunniaksi normaalia pidemmän kaavan mukaan, ja kun saimme Mamman ja Eskonkin kylään. Kuvia en muistanut juurikaan ottaa siinä tohinassa... Lampaan kanssa maistettiin Argentiinalaista luomuviiniä.


Keitto 
(perunaa, bataattia, porkkanaa, sipulia, purjoa, 
kukkakaalia, mausteita, tuorejuustoa ja kermaa).


Sitruuna-marenkitorttu
(ohje Yhteishyvästä)



Trapiche (cabernet, sauvignon, syrah) luomuviini 
toimi hyvin lampaan kanssa, en niinkään ottaisi seurusteluviiniksi.

***

Poitsut lähtivät tänään kaksin Helsinkiin, American Car Show:hun ihailemaan amerikanrautoja ja kuuntelemaan tänään esiintyvää Kengurumeininkiä. Tai kuten Onni asian aamulla ilmaisi: katsomaan lyssleli lalliautoja (= Chrysler ralliautoja)


Minä jäin nauttimaan hiljaisuudesta ja omasta rauhasta kotiin. 

Huomenna palataankin arkeen.

perjantai, 2. huhtikuuta 2010

Rentouttavaa pääsiäisen aikaa!










Nauttikaa herkuista ja haistelkaa kevään tuoksua!

torstai, 1. huhtikuuta 2010

Olkkari

Eilen päätettiin, että lattian maali on riittävän kova, jotta olohuoneen voi kalustaa. Olipas mukava saada olohuone omalle paikalleen ja ruokasali siihen tarkoitettuun käyttöön. Meillä on ollut tämän projektin aikana olohuone ruokasalissa ja keittiössä pikkuruinen ruokapöytä, johon häthätää mahtui kolme henkeä ruokailemaan samanaikaisesti.

Tässä kuvia, vähän sisustusta vaatii vielä, mutta nyt en halua hätiköidä tämän asian kanssa. Aika näyttää mitä huone vaatii ja mihin kohtiin. En uskalla lähteä rei'ittämään seiniä turhaan, ennen kuin olen varma lopputuloksesta. Enkä halua täyttää huonetta turhalla tavaralla. Ei siis mitään turhaa krääsää, jo senkin takia, että huone on pieni ja ahtaus antaa tunkkaisen vaikutelman. (Enkä tykkää pölyjen pyyhkimisestä!)

Olohuone ruokasalin ovelta. Kuten näkyy, seinä ammottaa vielä tyhjyyttään. Voi miten haluaisin vaalean sohvan ja kuinka paljon paremmin se tänne sopisi! Vaan haaveilut sikseen... Tuo sohva on vasta vähän reilu pari vuotta vanha (ja melko kallis) joten saa luvan kelvata. Harmi vaan, että tuli silloin valittua noin tumma. Toisaalta, onhan meillä suvussa verhoilija... Hmmm. ;)



Verhot puuttuvat vielä. Meillä oli tuossa aiemmin vain valkoinen laskosverho. Voi olla, että laskosverho siihen ikkunanpesun jälkeen tulee takaisinkin. Siihen asti, kunnes löydän vanhoja valkoisia pitsilakanoita, joista ommella pitkät ja kapeat sivuverhot. Mielestäni nuo ikkunat ovat niin kauniit, etten raaski peittää niitä kovin järeillä verhoilla.

Lattiapatterin tilalle tulee seinään kiinnitettävä malli. Helpottaa kummasti siivoamista.

[ja oho, tietokone unohtui lattialle..]

Sohvan vastakkainen seinä jätettiin hirrelle, kun on aika hyvässä kunnossa. 


Koska sohva on tumma, haluan pitää muut tekstiilit vaaleina. Tuo aiemmassa kuvassa näkyvä ruskea mattokin saa häädön tästä huoneesta heti kun tilalle löytyy raikkaampi vaihtoehto.

Onnin kanssa istutetut ohrat laitettiin tipusten kanssa ikkunalle


Ikkunalta huoneeseen päin. Vasemmalla oviaukko ruokasaliin ja ovi suoraan edessä kylppäriin, saunaan ja "pyykkitupaan". Valokatkaisimet vaihtuvat vielä joko aitoihin vanhoihin tai uusvanhoihin. Ovet maalataan kesällä.

Kakluunin lohjenneet laatat todennäköisesti vaihtuvat myös ehjiin, kunhan joskus jostain löytyy sopivat tilalle (vanhat). Muuten tuo uuni, kuten myös ruokasalin samanlainen, lämpiävät joka päivä.

Tässä vilahdus meidän tämänhetkisestä tv-tason väliaikaisratkaisusta. Tiedän jo millaisen haluan tilalle, mutta vielä hetken tämä vanha puuovi vanhojen laatikoiden päällä saa kelvata.