maanantai, 18. huhtikuuta 2011

Ei mikään PerusPostaus

Perjantaina:


- siivottiin
- kokkailtiin iltapalaksi Pullahiiren ohjeella feta-tomaattipiirakkaa ja salaattia
- vastaanotettiin miehen isä ja vaimo vierailulle
Lauantaina:


- käytiin kävelemässä Porvoon vanhassa kaupungissa
- lounastettiin kaupungilla
- leikittiin HopLopissa
- avattiin kotona terassikausi kauniissa auringonpaisteessa
- syötiin saaristolaisnappeja sienimuhennoksella, poronpaistia, kastiketta ja vuohenjuustopunajuuria, sekä jälkkäriksi brownieseja ja toffee-pähkinäjäätelöä
- saunottiin ja rupateltiin
Poronpaistiin hierottiin yksinkertaisesti suolaa ja pippuria ja paistettiin paistopussissa, 
125 asteessa, kunnes sisälämpötila oli 65 astetta.
 Kastikkeen suurustin paistoliemestä, vehnäjauhoista ja kermasta ja lisäsin ripauksen suolaa.
 Vanhat, tutut vuohenjuustopunajuuret. 
Linkki reseptiin löytyy täältä.

Jälkkäriä ei sitten tullutkaan kuvattua. Aiemmassa postauksessa esittelin nuo browniet. Jäätelön tein itse hieman muokaten, samalla ohjeella kuin joskus aiemmin ja se löytyy täältä.
Tällä kertaa tein ohjeen tuplana ja rouhin sekaan pähkinäsekoitusta ja Dumle-karkkeja. NAM!

Sunnuntaina:


- 3/5 porukastamme pyörähti lenkillä aamiaisen jälkeen
- me askarreltiin sillä aikaa Onnin kanssa virpomavitsat
- virvottiin
- syötiin tortillavuokaa, salaattia ja valkosuklaa-lime-rahkakakkua
- käytiin äänestämässä, me kävellen ja Onni pyörällä
- oltiin ulkona lähes koko päivä
- lähetettiin viikonloppuvieraat matkaan
- siivottiin pihaa
- mies vaihtoi autoon renkaat
- kävin juoksemassa kuutisen kilometriä (34 min.)



Valkosuklaa-limerahkakakku on oma kehitelmä varmaan useammastakin reseptistä. Tein sen about näin:

Pohja:

pötkö tummia täytekeksejä
n. 75 g voita

Murskataan keksi ja yhdistetään sulan voin kanssa. Painellaan irtopohjavuoan pohjalle ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:

125 g valkoista suklaata (laitoin Pandan levyn)
2 prk valkosuklaa-limerahkaa
2,5 dl vispikermaa

Vatkataan kerma vaahdoksi ja yhdistetään sekaan rahkapurkit. Sulatetaan suklaa ja sekoitetaan se massaan mukaan. Mössö kaadetaan vuokaan ja jääkaappiin jähmettymään. Ei tarvinnut siis liivatetta, hyvin riitti tuo suklaa pitämään kakun koossa. Koristeiksi laitoin suklaamunia ja juustohöylällä vuoltuja valkosuklaalastuja.


* * *
Vielä vaaliasiaa:

Olen sekä yllättynyt, että järkyttynyt vaalien tuloksesta. En olisi uskonut, että äänestäjissä on niin paljoa Perussuomalaisten kannattajia. Itse miellän puolueen edustajat ahdasmielisiksi, sisäänpäinkääntyneiksi, äärikonservatiivisiksi, rasistisiksi, homofobistisiksi ja ksenofobistisiksi. Itse kun liputan nykyaikaisemman, eurooppalaisen ja vapaamielisemmän Suomen/suomalaisten puolesta. 


Kova on heillä uho, mutta entäpä tiedot. Tai taidot? Mitä tapahtuu, kun protestiäänin eduskuntaan menevät täysin kokemattomat "poliitikot" ja ottavat kantaakseen jopa ministerin salkun? Uhoaminen kun ei yksistään riitä, sen osaa jo meidän nelivuotias poikakin. 


Ja mitä tapahtuu kun täysin ääripäitä edustavat ihmiset yrittävät neuvotella hallituksessa mm. EU:iin liittyvistä asioista? Mielenkiintoiset neljä vuotta edessä siis. Onneksi PerSut eivät yksistään pääse päättämään asioistamme, vaan varmasti tuo ryhmä joutuu joustamaan monissa asioissa. 


Mutta tämä on demokratiaa; suomalaiset on puhuneet, minä olen käyttänyt myös äänioikeuttani, sananvapauttani ja saan valittaa. Ugh! Kenenkään PerSun kannattajan ei sitten tartte vetää tästä kovin suurta palkoa nenäänsä. ;)


Tulipahan pitkä postaus! Tästä vaaliasiasta olisi melkeinpä voinut tehdä ihan oman aiheensa... Ja blogger suttaa ja heittelee kuvia, voi kun kiva.


Miten sanotaan kun Perussuomalainen pääsee eduskuntaan? 
- PersLäpi!

7 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkuja ja paljon ootte kerinnyt tehdä:)

    Ihana virpoja oli kuvissa<3

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja herkkuja, kiva viikonloppu selvästi!

    Niin ja täysin samaa mieltä vaaliasiasta. Huh.

    VastaaPoista
  3. Aika samoja mietteitä vaaliasiasta, vaikka toisaalta myös ehkä löydän silti jotain hyvääkin persujen jutuista. Itse äänestin vihreitä, kun en oikein muutakaan osannut.. vaikkain nyt, kun sitten TÄNÄÄN olen lukenut Vasemmistoliiton juttuja, mietin että miksen jo aiemmin niihin perehtynyt.. olisi kyllä varmaan ääni mennytkin heille. Ovat todella varmaan vihreämpiä kuin Vihreät, kuten on kuultu sanottavan. (mietin siis vielä siellä äänestämään mennessäni että mitä teen, ketä äänestän... aika haljua äänestää yleensä ketään, kun ei asioihin ole viitsinyt perehtyä..)

    Ja taidankin kokeilla tuota kakkuasi, jos kerta ilman liivatetta onnistui hyvin!

    VastaaPoista
  4. Moi!
    Pakko nyt kertoa tähän väliin siun juoksumerkinnän jälkeen meiän perheen juoksijasta :)
    Meiän perheen 7-v kuopus kävi eilen ekaa kertaa juoksukisoissa, matka 5 km aikaan 36.45! Kyllä on poika polleena :) ja äiti kanssa!
    Mukavaa pääsiäisviikkoa!
    t. Tiina

    VastaaPoista
  5. Mukavan kuuloinen viikonloppu... tai siis vaalit meni ihan persuille. En ole vuosiin äänestänyt, mutta nyt menin ihan siksikin, ettei näin olisi käynyt. Jotenkin pelottaa... :(

    VastaaPoista
  6. Ensinnäkin; ihanan kuuloinen viikonloppu! :)
    Ja sit ne vaalit... Mä olen myös järkyttynyt ja ihmeissäni, että eikö sille protestille löytyny nyt mitään muuta väylää, kuin nuo PerSut?! Itse pidin jonkun Kike Elomaan ehdokkuutta lähinnä pelkkänä vitsinä, mutta ei, näköjään hänessä nyt henkilöityy Suomen tulevaisuus. Mä olen aika surullinen, hämmentynyt, jopa vihainen tästä ahdasmielisestä kansasta. Ja samalla huolissani siitä, että tälläistako Suomea me haluamme lapsillemme rakentaa? Muu maailma menee kehityksen mukana eteenpäin, mutta Suomi sen sijaan peruuttaa nämä yltiökonservatiivit etunenässä.
    Mutta nyt on tosissaan niiden tekojen aika. Saapa nähdä kuinka pitkälle se uho riittää...

    -Päivi-

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jamssi! :) Ihanaa pääsiäistä sinne tulppaaneiden luvattuun maahan! :)

    Nina, kiitokset. Oli oikein mukava ja maistuva viikonloppu. :) Ja vaalit... voi huokaus. Mutta täytyy yrittää ajatella positiivisesti.

    Heli, samaa mieltä siitä, että kannattaa ihan oikeasti vähän nähdä vaivaa ja etsiä itselleen sopiva ehdokas. Itsekin kyllä usein miettinyt ja jahkannut pitkään. Ja mielestäni sekin on parempi, että äänestää edes puoluetta, kuin jättää äänestämättä kokonaan ehdokkaan puuttuessa! Ja kakkua leipomaan vaan, tosi helppoa kun ei tartte sen liivatteen kans läträtä. Ja hyvää. :)

    Tiina, JEEEE! Onnea sinne kovasti! Hieno tulos! :) Terveisiä vaan sinne itse urheilijallekin ja ihanaa pääsiäisen aikaa teidän perheelle! <3

    Susanna, nähtäväksi jää osaavatko persut muuta kuin uhota... Toivon todella, että jotkut niiden edustamat teemat ei toteudu ikinä! Mä en HALUA asua Suomessa joka on kuin mikäkin takapajula, jossa mm. vihataan kaikkea uutta ja erilaista... :'( Onneksi siellä hallituksessa on muitakin.

    Päivi, kiitos. AAMEN! Mä olen niin samaa mieltä sun kanssa!! Mielenkiintoista tulee olemaan. Ja mä kun olen ollut siinä luulossa, että suomalaiset alkaa sivistyä ja olla kuin kuka tahansa eurooppalainen kansalainen. Kyllä tässä maassa vaan riittää, hmm, "erilailla" ajattelevia vielä paljon.. näin nätisti sanottuna. Millainenhan soppa tuolla Arkadianmäellä vielä syntyy... :S

    VastaaPoista