keskiviikko, 30. maaliskuuta 2011

Keltainen keskiviikko

- keltaisia narsisseja
- harmaa tunika (senttikoon!)
- kirpputorimatto 3 €
- keväinen ilta-aurinko
- veronpalautuksia (myös pienet mätkyt, mutta loppusumma plussan puolella)
- lohimedaljonkeja
- lohjennut hammas

tiistai, 29. maaliskuuta 2011

HURRURRRRR!

Mä en kuule mitään, ku täällä on niin kova meteli! MITÄ??!! Meillä on nimittäin nyt keittiön lattialla sellainen kovaääninen pömpeli hurruuttamassa. Siitä pömpelistä menee ilmaa meidän keittiön lattian alle nyt ensi viikon loppuun saakka.


Muistanette siis kun kerroin, että viemärin vesiputki oli tiputtanut vettä keittiön lattian alle ja nyt siellä on
m ä r k ä ä . Lattia piti avata ja nyt se pitää kuivata. Onneksi avauksen tiimellyksessä huomattiin, että mitään hirvittävän kamalaa vahinkoa ei ollut päässyt syntymään. Toki mieheltä pääsi pari ärräpäätä huomatessaan miten tätä meidän taloa on eristetty ja kuinka joku uretaani-urkki on keksinyt omia hassuja ratkaisujaan rempatessaan taloa... Huhhahhei. Kaikille ei ole selvää, että hirsitalo tulee eristää aina ulkoapäin. Ja että muovi ei hengitä.
Lattia avattu ja sisältö poistettu.

Aukko muovitettuna ja pömpeli puhaltaa lämmintä ilmaa.
Onneksi on vakuutus. Mutta se vakuutusyhtiö olis kyllä hyvin voinut lennättää meidät johonkin lämpimään tuon hurinan ajaksi...
Onneksi meteli ei kuulu tänne suljettujen 
väliovien taakse niin hyvin.

sunnuntai, 27. maaliskuuta 2011

Mitä mä sit tekisin,

jos olisin yksin maapallolla.
Ei olisi,

maata
avaluutta
puita
taloja
miehiä
tätejä
jääpuikkoja
eikä mansikoita.

Mitä mä sit tekisin? 
Näitä miettii nelivuotias.

lauantai, 26. maaliskuuta 2011

Moules Marinères Thai & Earth Hour

Eli Thai-simpukoita meillä tänään kokkailtiin ja maisteltiin. Hyvää oli! Ja jopa mies, joka ei ollut eläessään simpukoita maistanut, piti tästä ruuasta. Mielestäni parempaa, kuin perinteiset sinisimpukat valkoviinissä, maukkaampaa. Pienempi mies ei simpukoita lautasellaan hyväksynyt, kalapuikot kylläkin. :)
Ruuan kanssa maisteltiin ranskalaista Greener Planetin valkoviiniä, jota suosittelen lämpimästi! Greener Planetin viineistä lisää tietoa täältä. Lafkan MUOVIPULLOJEN kierrättämisen sanotaan kuluttavan 15 kertaa vähemmän energiaa, kuin vastaavan lasipullon. Kuiva marsanne chardonnay on ainakin omaan suuhuni miellyttävän makuinen, kuivien viinien ystävänä noin muutoinkin. Punkku on vielä testaamatta. Pullon kyljessä sanotaan mm. näin: "Made and bottled with a respect for nature, to taste good at a fair price - and leave the smallest possible carbon footprint."

Loistava valinta muutenkin tälle illalle tuo viini. Muistattehan sammuttaa valot tänään klo: 20.30 - 21.30 maailmanlaajuisen ilmastotempauksen puolesta! Earth Hourista lisää täällä.
Reseptin simpukoihin sain vanhalta koulukaveriltani facebookin kautta (alkuperäinen ohje kuulema Ruotsin kokkimaajoukkueen käsialaa) ja se kuuluu näin:


Thai-simpukat (neljälle-kuudelle), me tehtiin tällä kertaa puolikas kahdelle hengelle


2 pussillista (2kiloa) tuoreita sinisimpukoita
oliiviöljyä
5 shalottisipulia/yksi iso keltasipuli
2 sitruunaruohoa
1 pala inkivääriä
1 tl vihreää currytahnaa (ei pakollinen)
1 iso purkki (n.400g) kookosmaitoa
4 dl vettä (tai kuivaa valkoviiniä)
4 kuivattua limen lehteä (esim. Santa Marian kaffir lime leaves)
3 tl limen mehua
suolaa
1 punainen chilipaprika
tuoretta korianteria

Valmistus:
Harjaa simpukat hyvin ja poista niistä parrat. Heitä pois simpukat, jotka ovat rikki tai eivät sulkeudu. Freesaa sipulit öljyssä. Lisää joukkoon sitruunaruoho ja inkivääri (+currytahna). Kuumenna hetki. Lisää joukkoon kookosmaito ja viini/vesi+ripaus
suolaa ja limen lehdet. Kiehauta kevyesti. Lisää simpukat ja anna kiehua kannen alla noin 5 min. kunnes simpukat aukeavat. (Ravista kattilaa kevyesti n.puolessa välissä kypsennystä.) Mausta liemi keittämisen jälkeen limen mehulla. Hienonna chili ja korianteri. Asettele simpukat liemineen lautasille ja viimeistele
annokset hienonnetulla korianterilla ja chilillä.

Lisänä tarjottiin uunituoretta ciabattaa.


perjantai, 25. maaliskuuta 2011

Elävien kirjoissa

Eilen olin vielä samassa jamassa kuin nämä ruusu-reppanat. Tänään tuntui siltä, että flunssa on selätetty. Astma kiusaa, mutta muutoin olo on virkeämpi. Tänään oli myös pakko näyttäytyä ihmisten ilmoilla, joten pieni ehostus piristi sekä nuutunutta naamaa, että mieltä. Vaakatasossa pöllyävästä lumesta huolimatta olisi tehnyt mieli pukeutua keväisemmin. Vedin silti sitkeästi paksun takin vielä päälle, vaikka autoillen kuljinkin. 
 
P i r t e ä ä   v i i k o n l o p p u a ! ! !

torstai, 24. maaliskuuta 2011

kirjoitusharjoituksia

Aula

Kuvapläjäys yläkerran aulasta. Tila, joka on melko suuri ja synkähkö aikaisempien asukkien tekemien sisustusratkaisujen johdosta. Odottelee parempia päiviään, jolloin lattia- ja seinäpinnat saavat uuden, vaaleamman kuosin. Täällä majoitetaan yövieraat.

Aulaan nousee portaikko keittiöstä, välitasanteella on pikkuvessa. Aulasta pääsee Onnin huoneeseen, meidän makuuhuoneeseen ja kylmään vinttikomeroon. 
Aikaisemmin kerroin tuon punaisen ikkunaseinän tapetin muistuttavan keuhkokudosta. Ei tuo kukallinen ole yhtään sen parempi. Oksennus on ehkä lähinnä?

Muutenkin tumman lattian ja tummien tapettien johdosta tila on mielestäni tosi synkkä ja tunkkaisen oloinen. Tilanne ei olisi niin paha, jos noiden tapettien seurana olisi edes vaalea lattia. Tai tumman lattian kaverina vaaleammat tapetit. Olen yrittänyt raikastaa ilmettä siis vaalealla, yksinkertaisella sisustuksella.
 (Männyn väriset portaat ja kaide tulevat valkaistumaan myös.)

keskiviikko, 23. maaliskuuta 2011

Muodin huipulla!

Vastaan nyt toiveisiin asukuvista esittelemällä flunssapäivän kotiasun. Mallina Mörkö, kuvaajana Onni.
Meikitön. 
Hiukset harjaamatta. 
Hampaat ja kasvot pesemättä. 
Hirveä juurikasvu päässä. 
Leuassa näppylöitä. 
Silmäpussit. 
Kipeä & kutiseva kurkku ja pöhnäinen olo.


edit. lisätään punainen, paksua limaa vuotava nenä


(Valkoinen t-paita Esprit, musta huppari Björn Borg, pyjamanhousut Hilfiger, tossut Hush Puppies, rillit Versace.)

tiistai, 22. maaliskuuta 2011

A-r-a-b-i-a-a!

Nämä Arabian kaunokaiset kirpparilla nähtyäni ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Äkkiä kyytiin, ennen kuin joku muu ehtii. Tykkään näistä ihan tosi paljon. Se, että nämä ovat yksiväriset, on plussaa. Ei pelkoa nopeasta kyllästymisestä. Vaikka voiko vanhaan Arabiaan edes kyllästyä? Mutta söpöt näistä tekee tuo muotoilu ja reunojen kuviointi. Toinen on vähän kulahtaneempi kuin toinen, mutta ei nämä olleet hinnallakaan pilattuja, 3 €/kpl. 

maanantai, 21. maaliskuuta 2011

Asu ilman mallia

Ihan tyhmää, että yleensä heilun täällä kotona kameran kanssa ja kuvaan ties mitä turhaa. Jonkun mielestä varmaan ihan älytöntä ottaa kuvia jostain ruukuista ja purnukoista. Onnia tietysti tulee kuvattua paljon, ja se on kaikkea muuta paitsi turhaa. 


Mutta sitten kun meille tulee vieraita ja olisi oikeasti mukavaa ottaa ja tallentaa niitä hetkiä muistoiksi, niin kamera unohtuu jonkin hyllyn päälle. Ei vaan muista, kun on kivaa. Ja minä kun olen meillä ainut joka siihen kameraan tarttuu, niin sitten niitä kuvia ei tule. Tästä syystä en myöskään itse ole koskaan kuvissa.


Mulla on ehkä ihan muutama kuva menneeltä neljältä vuodelta, jossa olen Onnin kanssa ja niistäkin suurin osa itseni kuvaamia... Tämä kyllä harmittaa. Onnia on edestä, takaa ja sivuilta, sekä isänsä kanssa, mutta ei äidin. Olen joskus tyrkännyt kameran miehelle ja sanonut, että ota meistä nyt kuva. Sit ne on niitä hölmöjä pönötyskuvia, pakolla otettuja. Eikä sellaisia rentoja ja luonnollisia t i l a n n e k u v i a jotka on ihan parhaita. 


Tässä nyt siis lauantain asuni teille. Ilman mallia, sillä tuntuu oudolta ottaa kuvia itsestä. Onnin asukuva löytyy edellisestä postauksesta (Lindexin farkut ja valkoinen trikoopaita, ruutupaita Guess).
Päädyin lauantaina miehen ehdotuksesta tähän Onlyn ruskeaan kukkamekkoon. Sopii kuulema meidän taloon. ;) Kaverina oli mustat semipaksut sukkikset, Indiskan neuletossut, Snön kaulakoru ja Versacen Bright Crystal tuoksua. Lempparituoksuni muuten, jo häistä asti. :)

sunnuntai, 20. maaliskuuta 2011

Ei otsikkoa.


Eilen oli mukava ilta. Iltapäivällä tuntui, että flunssa iskee päälle kunnon voimalla, mutta nyt olo on jo huomattavasti parempi. Vähän yskittää, mutta muuten taisin päästä tästä taudista melko vähällä. Astman ja flunssan yhdistelmä ei ole kiva, henkeä ahdistaa. 


Eilinen päiväkin meni vielä aika pitkälle siivoillessa ja ruokajuttuja valmistellessa. Alkupaloiksi valmistettiin hyväksi todettua saaristolaisleipää wasabi-ranskankermalla, graavilohella ja ruohosipulilla. Leivän olin leiponut aiemmin pakkaseen. Pääruoaksi paistettiin pannulla kuhafileitä ja uunissa vuohenjuustopunajuuria. Makeannälkä sai lievennyksen Liemessä-blogista siepatulla ohjeella tehtyjen mustikkalettujen, vaniljajäätelön, mustikoiden ja tervakinuskin herkullisella yhdistelmällä. Suosittelen! Letuista tuli tosi hyviä mustikan makuisella vichyllä.


Lisään reseptit vielä tänne myöhemmin. Ruokia ei sitten tullut sen kummemmin kuvattua, tai ne epäonnistuivat kun oli liian pimeää..
Ja kyllä! Olin eilen iltapäivällä kylppärissä, kun talo tärähti voimakkaasti ja ulkoa kuului kova, kummallinen ääni. Riensin keittiön ikkunaan tähyilemään syytä oudolle äänelle, tuloksetta. Tänään vasta luin uutisen maanjäristyksestä täältä. Aika hurjaa.
Ja tänään alkoi sitten keittiössä tapahtua. Vettä kärsinyt lattia on tuossa allaskaapin ja tiskikoneen alla. Kaapit puretaan, lattia avataan ja purut poistetaan. Tiistaina tulee kuivausfirman miehet aloittamaan kuivausoperaation...

Ja ne reseptit:

Saaristolaisleipä (resepti Voisilmäpeliä-blogista)





1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa
voiteluun siirappivettä:
2 osaa vettä, 1 osa siirappia 
Lämmitä piimä n. 37-asteiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Anna hiivan liueta piimään. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin, niin että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikinaa ei tarvitse vaivata.
Laita kohoamaan lämpimään ja ei-vetoisaan paikkaan 2 tunniksi. Kaada sen jälkeen 2-3 voideltuun leipävuokaan. Leipiä voi kohottaa hetken vielä vuoissa ennen paistamista. Itse tein kaksi vuokaleipää ja yhden pyöreän muotoilin käsin.
Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla n. 2 tuntia. Paistamisen puolivälissä sivele leivät siirappivedellä. Tämän voi halutessaan toistaa pari, kolmekin kertaa paistamisen aikana.
Kun otat leivät pois uunista, laita ne puhtaan keittiöpyyhkeen alle jäähtymään. Pistä sen jälkeen vielä jääkaappiin tekeytymään, leipä on parhaimmillaan parin päivän päästä leipomisesta. Omasta mielestäni leipä oli vielä maukkaampaa pakastamisen jälkeen.
Saaristolais-wasabi-lohileivät:
1 prk ranskankermaa
maun mukaan wasabitahnaa (me tehtiin "sopivan" tujua)
graavilohta
ruohosipulia

Sekoita wasabi ranskankermaan ja levitä leipien päälle. Ripottele päälle hienoksi silputtua ruohosipulia. Leikkaa graavilohesta siivut leipien päälle ja koristele lopuksi ruohosipulilla.

Paistettua kuhaa ja vuohenjuustopunajuuria (neljälle):

Kuivaa kalafileet talouspaperilla. Kuumenna pannu kuumaksi ja paista fileet voissa/öljyssä pari minuuttia molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Meillä oli lisäksi sitruunan makuista sormisuolaa ja sitruunalohkoja, joista sai pirskottaa sitruunamehua kalan päälle. Eräs vaihtoehto olisi ollut lisätä pannulle voin sekaan hieman raastettua sitruunan kuorta.

n. 1 kg punajuuria
pötkö vuohenjuustoa
suolaa 
timjamia
hunajaa
pinjansiemeniä

Keitä punajuuret suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, noin 45 minuuttia. Kuori punajuuret lämpimänä ja viipaloi voideltuun uunivuokaan. Heitä päälle suolaa ja timjamia. Viipaloi punajuurien päälle vuohenjuusto. Lorottele päälle juoksevaa hunajaa ja haluamasi määrä pinjansiemeniä. Paista uunissa toiseksi ylimmällä tasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. HYVÄÄ!!!

Mustikkaletut, vaniljajäätelön, mustikoiden ja tervakinuskin kera (resepti Liemessä blogista):

2 munaa
5 dl mustikan makuista vichyä
"sopivasti" ;D vehnäjauhoja (ehkä noin 3-4 dl)
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
2 rkl voisulaa

Annetaan taikinan turvota puolisen tuntia ja paistetaan voissa. Kuumat letut tarjoillaan jäätelön, jäisien mustikoiden ja kuuman tervakinuskin ryydittäminä.

Tervakinuski:





1 rkl voita
5 tl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 - 4 kpl tervapastilleja silputtuna

Paahda sokeri ja voi kattilassa rusehtavaksi. Itse tein tämän kyllä valurautapannussa. Lisää kerma ja sekoita jatkuvasti kiehuvaksi kunnes kastike paksunee. Sulattele samalla tervapastilleja keitokseen oman maun mukaan. Kokeilin tätä Leijonan lakritsin makuisilla tervapastilleilla, sekä saman sarjan sokerittomilla tervapastilleilla. Jälkimmäisen maku oli parempi.

Tästä tuli mieleen, että kesällä on pakko tehdä lettuja MANSIKKAvichyllä, tuoreilla mansikoilla ja kermavaahdolla...