- reissultansa kotiin palannut poika
- auringonpaiste ja kesä
- tuoreet mansikat ja niistä tehty torttu
- viisi löydettyä neliapilaa (yksi löytyi vielä lisää kuvan ottamisen jälkeen)Pitäis varmaan lotota
Mansikkatortun pohja:
0,75 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus leivinjauhetta
Paistetaan voidellussa torttupohjavuoassa 175 asteessa. Päälle mätetään mieleisiä täytteitä. Meillä oli tänään 1 prk kuohukermaa, 1 prk valkosuklaa-limerahkaa ja mansikoita. Niin ja kostutin vaniljamaidolla. Ja täytettä jäi sen verran yli, että pitää varmaan tehdä pian toinen pohja... ;)
torstai, 30. kesäkuuta 2011
keskiviikko, 29. kesäkuuta 2011
mekko: Zara
- savustettiin lohi ja grillattiin kasviksia
- syötiin kahdestaan
- ikävöitiin poikasta
- vuokrattiin ja katsottiin leffa "Pienin painajainen perheessä" (hohhoijaa)
- syötiin jätskiä
- mentiin nukkumaan ennen yhtätoista
- meitä oli sängyssä neljä (minä, isäntä, kissa, koira)
Tänään
- herättiin 6.30
- vein isännän töihin
- kävin kirppareilla (tosi tyhjää!)
- söin eilistä kalaa
- herkuttelin mansikoilla ja vanhoilla sisustuslehdillä pihalla
- sain puhelun pieneltä mieheltä, jonka saan huomenna kotiin
- voitin 20 € lahjakortin Kodin Ykköseen (aiemmin postaamani Facebookin kuvakilpailu)
- ja lähden nyt hoitokoiran kanssa lenkille
Tunnisteet:
Hömppäpömppää,
Vaatteet
tiistai, 28. kesäkuuta 2011
Vaihtarit
Miehen äiti vei lapsemme.
Saatiin tilalle tällainen hännänheiluttaja.
Hirveä ikävä/eroahdistus/huoli iski heti kun auton ovi iskettiin kiinni. Eikö tästä pääse koskaan?
Tunnustin Onnille, että äidille tulee kova ikävä reissun aikana. Lohdutukseksi pieni poika laittoi kädet olkapäilleni, katsoi silmää räpäyttämättä syvälle silmiin ja sanoi vakavana: "Äiti, muistele mua. Mä tuon sulle sitten onnenapilan.".
Vaihtokauppa purkautuu onneksi jo (vai vasta?!) ylihuomenna,kun Muumimaailma on koluttu.
Tunnisteet:
Hömppäpömppää,
Onni
sunnuntai, 26. kesäkuuta 2011
Neljän euron törsäys
Nappasin kirpparilta mukaan
söötin räsymaton (2 €)
ja
keltaisen tyynyn (2 €)
Mulle tulee tyynyn kuosista mieleen iki-ihana
tanskalainen Rie Elise Larsen.
Keltainen ei todellakaan
lukeudu lempiväreihini, enkä ikinä kuvitellut
tanskalainen Rie Elise Larsen.
Keltainen ei todellakaan
lukeudu lempiväreihini, enkä ikinä kuvitellut
roudaavani kotiimme MITÄÄN keltaista.
Mutta siinä se nyt nököttää ruskealla sohvalla,
enkä oikein osaa päättää,
että tykkäänkö vai en.
Tunnisteet:
Kirpparilta,
Sisustusta
lauantai, 25. kesäkuuta 2011
perjantai, 17. kesäkuuta 2011
Kuvakilpailu
Kodin Ykkösellä on meneillään Facebookissa kuvakilpailu kesäisistä terasseista ja parvekkeista! Palkinto ei näyttänyt olevan suurensuuri, 50 € lahjakortti, mutta kyllähän tuollakin jotain pientä kivaa saa. Jos olet facebookissa, niin käy osallistumassa 27.6. klo 13:een mennessä täällä.
Tunnisteet:
Hömppäpömppää
torstai, 16. kesäkuuta 2011
Turvatyynyt
Onnipas se tarrasi kiinni meikäläisen
j e n k k a k a h v o i h i n
ja kysyi: "Äiti, onks nää sun turvatyynyt?".
Jaa-a. Siinäpä motivaatiota ravata kuntosalilla ja miettiä kaupan karkkihyllyllä, että otanko vaiko enkö.
Lasten suustahan se totuus kuuluu, eikö?
Ja ei, ette saa kuvaa. Muutakun tän minkä hain netistä.
kuva: täältä
Tunnisteet:
Onnin suusta
keskiviikko, 15. kesäkuuta 2011
Chaos
Tänään ajattelin sadepäivän kunniaksi olla tosi tehokas sisähommissa. Tarkoitus olisi ollut saada Onnin huonetta raivatuksi ja tehdä leluinventaariota. No, en ihan Onnin huoneeseen asti ehtinyt, kun piti alkaa raivata varastoa... Kyllähän sen tietää, että se ei ole yhden, eikä edes kahden päivän projekti...
Varastoon on muutosta muuttoon kannettu laatikoissa tavaraa, jota ei ole sen kummemmin käyty läpi - varastoon vaan! Tänään mulle tuli tarve kaivaa esiin työtodistuksiani ja kun en niitä mistään löytänyt, epäilin, että ne on jossain varaston uumenissa. Ei löytynyt vielä, mutta saatiinpahan varaston siivous alulle. Ja sen näköistä on nyt yläkerran aulassakin, kun puolet varaston sisällöstä on levitelty sinne. Että i h a n kuin olisi jokin projekti kesken. Erilaisia kasoja ja nyssäköitä menossa roskiin, takaisin varastoon, käyttöön, siskolle, kirpparille, muualle kierrätykseen ja ties minne....
Kyllä se on juhannuksen jälkeen varattava kirpparilta pöytä, että pääsee tästä romuröykkiöstä eroon. Ihanan inspiroiva sisustuskuva, eikö?
Sit meidän teki mieli herkutella, ei kun leipoa. Kun kaapista oli jauhot loppu, päädyttiin tekemään riisimurokarkkeja. Nam, miten rasvaista ja makeaa!
Riisimurokarkit:
100 g kookosrasvaa
1/2 dl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
7 1/2 dl riisimuroja
Sulata kookosrasva kattilassa ja anna sen jäähtyä hieman. Sekoita rasvaan sihdin läpi kaakaojauhe, tomusokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. Lisää riisimurot. Jaa seos nokareiksi leivinpaperille, leivosvuokiin tai pieniin karamellivuokiin. Anna kovettua kylmässä.
100 g kookosrasvaa
1/2 dl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
7 1/2 dl riisimuroja
Sulata kookosrasva kattilassa ja anna sen jäähtyä hieman. Sekoita rasvaan sihdin läpi kaakaojauhe, tomusokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. Lisää riisimurot. Jaa seos nokareiksi leivinpaperille, leivosvuokiin tai pieniin karamellivuokiin. Anna kovettua kylmässä.
Tunnisteet:
Hömppäpömppää,
Makeat leivonnaiset
tiistai, 14. kesäkuuta 2011
never too many
Arabian vanhoja astioita, peltipurkkeja ja säilytysrasioita
ei vaan voi olla koskaan liikaa.
(kirppareilta, yht. 5 €)
Tunnisteet:
Kirpparilta,
Ostoksia
maanantai, 13. kesäkuuta 2011
sunnuntai, 12. kesäkuuta 2011
perjantai, 10. kesäkuuta 2011
koskaan ei ole liian hyvä sää
piipahtaa kirpulla
Pussillinen vanhoja leivosmuotteja ja
pellavainen tyynynpäällinen by Riviera Maison
yht. 3,50 €
(vaikken itse asiassa RM:sta piittaakaan, kuten
en muustakaan uusvanhasta, mutta tuo oli ihan ok)
Tunnisteet:
Kirpparilta
torstai, 9. kesäkuuta 2011
punaista ja makeaa
Kirpeää. Raikasta. Virkistävää. Raparperimehua.
MAKEA RAPARPERIMEHU:
1 l raparperia paloina
- 1/2 l vettä
- 1 dl sokeria
- 1/2 sitruunan mehu
1. Valitse uusia, mahdollisimman punavartisia raparpereita. Niistä tulee parhaan makuinen ja värinen mehu.
2. Pilko raparperit kuorineen pieniksi paloiksi. Mittaa kattilaan vesi ja raparperit ja anna kiehua hiljalleen puoli tuntia.
3. Siivilöi mehu ja kaada kattilaan. Lisää sokeri ja anna sen liueta. Lisää lopuksi sitruunamehu ja jäähdytä.
Annoksesta tulee noin 0,5 litraa valmista mehua.
Ohje täältä.
Tunnisteet:
Herkkuja
tiistai, 7. kesäkuuta 2011
Saanko esitellä: KUISTI
En ole tainnut koskaan sen kummemmin esitellä meidän kuistia? Se on tuollainen avokuisti, joka oli melkoisen rapistuneessa kunnossa kun tämä asunto ostettiin. Toistaiseksi ei olla tehty kuistille muuta kuin pesty (jo pelkkä pesu teki PALJON!) ja maalattu kaiteet ja vähän fiksattu ulko-ovea.
Suunnitelmissa siintää kuistin pieni laajennus, lasitus ja terassin teko. Tällöin myös sisäänkäynnin paikka tulee hieman muuttumaan. Mutta projekti on ajankohtainen aikaisintaan parin vuoden päästä. Siihen asti mennään tällä. Alla kuvia kuistista tänne muuttaessamme ja nyt.
ENNEN:
Lasitetun kuistin uusi sisäänkäynti sijoittuu
aikanaan tähän suoraan eteen (jossa näkyvät penkit ja sukset) ja kuisti rakennetaan kuvassa näkyvään ikkunaan asti, nyt ikkunan ja kuistin väliin jää rako. Kuistin tulevan sisäänkäynnin päästä (edestä) kuisti laajenee myös siten, että se ulottuu talon nurkalle asti (ei näy kuvassa). Kuistista tulee tällöin huomattavasti isompi, ehkä noin 15 m2? Talon päätyyn, kuistin "sivulle" on puolestaan suunnittelilla terassi. Täytynee ehkä yrittää piirtää jonkinlaiset piirustukset suunnitelmien havainnollistamiseksi. :)
ulko-ovi sisältä
JÄLKEEN:
Ulko-ovesta siis irrotettiin ulkopuolelta ne ihkut saunan ovea muistuttaneet, kellastuneet paneelit. Alta kuoriutui vallan passeli vanha peiliovi, joka maalattiin valkoiseksi ja vaihdettiin kahvat.
Eteisestä
Kesäkukat vielä ja sitten kuisti on valmis tämän kesän osalta.
Tunnisteet:
Koti,
Kuisti,
Piha ja puutarha,
Remontti,
Sisustusta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











