Ensimmäinen siivousviikko onnistuneesti takanapäin. Kokemukset positiivisen puolella. Toimii ainakin meillä. Eilen viimeisteltiin siivous Onnin kanssa pyyhkimällä pölyt ja pesemällä vessat. Tosin pestiin myös pyykkiä, lajiteltiin puhtaita ja pikkuisen imuroitiin keittiössä ja eteisessä... Silitin pestyt tyynynpäälliset ja vaihdoin puhtaan päälliseen puusohvan istuinpatjaan. 


Tänään ollaan sitten kerhoiltu, käyty hakemassa metsästä korillinen sieniä ja mies on pessyt alakerran ikkunat ulkoapäin. :) Nyt on mukava aloittaa viikonloppu siistissä kodissa.

Rentouttavaa viikonloppua!

Keskiviikon

pitäisi laatimani uuden siivouslukkarin mukaan meillä olla pölyjen pyyhkimis- ja vessojen siivouspäivä. Mutta mepäs vaihdettiin tällä kertaa keskiviikon ja torstain tehtävät päittäin. Mies on huomenna koko vuorokauden pois ja ajatteli huomaavaisesti, että tänään hoidettais raskaammat (imurointi, mattojen tamppaus ja lattioiden pesu) yhteistuumin. Mulle jää siis huomiselle kevyempiä hommia, kun ollaan Onnin kanssa kotona kahden. 

Lattioiden siivouspäivään kuuluisi listan mukaan myös petivaatteiden tuuletus ja lakanoiden vaihto, mutta sen tein vasta pari päivää sitten, joten jääköön ensi viikkoon. Sen sijaan irrotin koristetyynyistä päälliset pesuun ja vein tyynyt ja viltit ulos tuulettumaan.

Kissakin joutui tuulettumaan pihalle. Rontti vaan nukkuisi sisällä kaiket päivät, kun kelit on viilentyneet. Tosin, on tuo hoitanut kissan tehtäviä kiitettävästi: eilen illalla tuli HIIRI suussa sisälle... 

Kiitos vielä lukuisista kommenteista edelliseen postaukseen 

ja siivosiloa kaikille! :)

Ihana, kamala siivous

Siivous herättää suuria tunteita, ainakin meidän perheessä. Meillä asuu kolme ihmistä, jotka kaikki rakastavat järjestystä, mutta toteutus toisinaan ontuu. (Okei, kaksi ihmistä. Sitä kolmatta, pienintä, ei tunnu haittaavan, vaikka elettäis lätissä, kirjaimellisesti.) 


Siivouksen jälkeinen olo on ihana, mutta itse siivous on jotain ihan muuta. Hermoja kiristää ja ärräpäät lentää. Touretten syndrooma puhkeaa välittömästi, kun pitää imurilla kolistella menemään ja tulee hiki. Riidellään ja kiukutellaan, siivotaan hammasta purren ja rauhoitutaan vasta kun imurit ja pölyrätit saa laittaa pois. Mutta siisti koti on IHANA, siitä ei pääse mihinkään. 


Olen vakuuttunut siitä (ja vakuuttanut myös miehen - onneksi ollaan samoilla linjoilla tässä!), että sitten kun palaan työelämään, otetaan ainakin kokeiluun kotisiivous. Sanotaan, vaikkapa pari kertaa kuussa, ehkä jopa neljä? Tiedän, että tuleva työpaikkani tulee olemaan 60 kilometrin päässä kotoamme. Työmatkoihin tulee menemään kaksi tuntia päivässä, kymmenen tuntia viikossa. Perjantaisin tulen olemaan kotona viiden-kuuden maissa. Kotiamme ei siivoa parissa tunnissa. Haluanko näiden työviikkojen jälkeen käyttää kokonaisen lauantaipäivän siivoamiseen sen sijaan, että tehtäisiin koko perhe yhdessä jotain, kun kerrankin on aikaa?! Sen lisäksi, että perheessä säilyy sopu, jää kotitalousvähennysten jälkeen siivouksen hinta mielestäni kohtuulliseksi. Haaveilen, että jos siivouksen saisi vaikkapa torstaille, olisi perjantaina ihanaa tulla töistä siistiin kotiin ja aloittaa viikonloppu! Tarviiko perustella enempää? Sitähän minäkin. 


Mutta siihen asti, eli niin kauan kuin olen kotona, lätti puunataan itse. Tämäkin homma on vähän ärsyttänyt ja mietityttänyt. Kuinka moni teistä harrastaa ns. viikkosiivousta? Eli kerran viikossa laitetaan koko kämppä hyrskynmyrskyn ja siivotaan tiptop? Meillä on yritetty, mutta jotenkin olen tullut siihen tulokseen, että hommaa on niin valtavasti, että väistämättä tietyistä jutuista alkaa lipsumaan. Ihan sen takia, että siihen ei kuluisi koko päivää, eikä sen jälkeen olisi olo kuin jyrän alle jääneellä. Haluan nimittäin, että kun siivotaan, niin siivotaan sitten kunnolla. Imurointi ja moppaus EI riitä. Ollaankin usein siivottu yhtenä päivänä yläkerta ja toisena alakerta. Mutta tämäkin ratkaisu jotenkin vähän tökkii. Vai olenko se vain minä, ehkä mulla vaan yksinkertaisesti tökkii siivous! ;)


Sain tässä sitten loistoidean! Koska olen kotona, niin mikä pakko koko kämppää on puunata kerralla? Miksei niitä juttuja voi jakaa useammalle päivälle? Laadinkin meille siivouslukujärjestyksen! (Mies katsoi vähän pitkään kun kerroin tästä, mutta ei tyrmännyt). 


Siivous jakautuu tästä lähtien kolmelle päivälle. Maanantaisin ohjelmassa on keittiön siivous. Tänään siihen osallistui koko perhe ja keittiön jynssäykseen kuuluu:


- kaikkien pintojen pesu; kaapinovet, avohyllyt, tasot (ei kaappien sisältä, roskiskaappia lukuunottamatta, mies jynssäsi yläkaappien päältäkin)
- altaiden puunaus
- uunin ja mikron pesu
- jääkaapin siivoaminen 
- rättien ja pyyhkeiden vaihto

Alla ote siivouslukkarin lopusta, jossa merkattuna päivittäiset kotityöt. Mies halusi osoittaa olevansa hommassa mukana ja lisäsi siihen vielä yhden kohdan. :)

Miten teillä siivotaan?

Puolukka, kanerva, sammal ja moni muu

Vihdoin sain roudattua viimeisetkin kesäkukat tunkiolle ja siivottua kuistia. Osa yrteistä, Ruusuliisa, Pelargoni ja Laventeli muuttivat sisälle. Kuistille muutama kanerva, sammalta, puolukan varpuja ja lyhtyjä. Yritän pitää kuistin nyt simppelinä enkä täyttää sitä tilpehöörillä. Jotain tuonne kuitenkin vielä kaipaan, mutten tiedä mitä. Mietintään.

Tomskuja ollaan vielä saatu hakea pihan taimista. Nyt on tosin jo sen verran viileää, että lienevät ihan viimeisiä tomaatteja tältä kesältä. Pitäis hakea loputkin raakileet sisälle kypsymään.

Sieniin päin

Meillä ollaan, erityisesti minä, sieniin päin. Mikä on siistimpää, kuin kulkea raikkaassa, syksyisessä metsässä ja poimia sieltä ihan mielettömän herkullisia sieniä, ilmaiseksi?! Monta hyvää syytä keksin, mutten yhtään huonoa. Ja tätä voisi melkein kutsua jo addiktioksi. No joo. Ainut huono puoli on, että tunnen sieniä melko huonosti. Mutta ne parhaimmat mielestäni; kanttarellit, tatit ja suppilovahverot. Ehkä joskus kasvan isoksi ja viisaaksi ja opin/opettelen tuntemaan lisää sieniä. 


No toinen huono puoli on, että pelkään tuolla metsässä. Hirviä! Siellä menee nimittäin noiden jästipäiden reitti (mm. ISOJA kavion jälkiä ja kakkaa). Ja pelkään törmääväni niihin. Onneks ne ehkä pelkäävät mua vähintään yhtä paljon kuin minä niitä. Erityisesti kun laulan mennessäni. :D


Eilen Onnin kanssa piipahdettiin tuossa (Onnin kanssa ei pelota yhtään niin paljoa. Mistähän se johtuu? En kuitenkaan ajatellut poikaa käyttää panssarina hirven hyökätessä...) lähimetsässä ja kerättiin pieni korillinen täyteen näitä herkkuja, lähinnä suppilovahveroita. Löydettiin ihan kunnon sienipaikka, jossa on vielä paljon lisää pieniä sienivauvoja. Kunhan vähän kasvavat, niin käyn hakemassa ne sieltä silmät kiiluen! Osa sienistä meni jo pakastimeen, osa muuntui pastaksi, osasta tulee keittoa. Tänään sitä pastaa, pekonin kera.

Suppilovahvero-pekonipasta:


-täysjyväpastaa


-suppilovahveroita (meillä oli myös kanttarelleja)
-sipulia
-pekonia
-pieni purkki tuorejuustoa (meillä oli kanttarellin makuista)
-loraus kermaa
-suolaa & pippuria maun mukaan
-persiljaa


Keitetään pasta. Paistetaan pannulla pilkotut, puhdistetut sienet siten, että enin neste haihtuu. Lisätään pilkottu sipuli ja kuutioitu pekoni. Voita ei tartte, pekonissa on ihan tarpeeksi. Paistetaan ja lopuksi lisätään maun mukaan tuorejuustoa, kermaa ja (suolaa) + pippuria. Pasta-annoksen päälle ripottelin pieneksi hakattua persiljaa.


Tämän hiilihydraatti-/rasvasession jälkeen onkin hyvä heittäytyä sohvalle ja keskittyä ruuansulatukseen. :) 


Tän hetken punkkusuosikki on Greener planetin cabernet sauvignon punaviini. Niin hyvää! Litran muovipullo kustantaa Alkossa n. 9 €. Ei paha. 


Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja onnea illan lottoarvontaan! ;)

I have a confession to make

Sain tunnustuksen Terhiltä, Onnentähdistä, kiitos! :)

Tämän tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa, antaa tunnustus 8 blogille, ilmoittaa näille em. asiasta, 

kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään

Olen nyt tosi tylsä taas (on vaan niin vaikea aina valita kaikkien kivojen blogien joukosta), joten annan tämän tunnustuksen 

kaikille täällä käyville bloggaajille!

1. Kävin jo aamulla reippaana salilla

2. Hiukset jätin kuivumaan auki

3. Kasvoilla on pelkkä kosteusvoide, 
ei edes ripsaria

4. Kynsissä on väritön lakka

5. Päälläni on Röhnischin lökäpökät, 
Donaldsonin trikoopaita ja 
Your Facen neuletakki

6. Kirjoitan tätä ruokasalissa, 
istun puusohvalla läppäri sylissä 
ja jalat on ruokapöydän päällä (!)

7. Toivoisin, että sade loppuu, 
että pääsisin hakemaan metsästä lisää sieniä

8. Onpa pinnallista, mutta tämä "paljastusten" 
keksiminen on äärettömän vaikeaa... 

Aika kuluu

Näköjään. Ja nopeasti kuluukin. Edellisestä postauksesta on vierähtänyt viikon verran. Meidän perheen isukkikin on vanhentunut vuodella. Ja viime päivien aikana olen huomannut, että Onnin vaatteet on kutistuneet, erityisesti paidan hihoista. 

Kuluneen viikon aikana ollaan

vietetty isukin synttäreitä 

leivottu ja syöty porkkanakakkua (synttärisankarin toiveesta)

käyty elokuvissa katsomassa Nalle Puhin uusi leffa

käyty keilaamassa, Onni ekaa kertaa

kerätty sieniä

kyläilty kavereilla

leikitty kummisedän kanssa

riehuttu HopLopissa

suunniteltu remontteja

"Isi töissä"

PORKKANAKAKKU:

4 kananmunaa

250 g sokeria

2 dl öljyä

300 g vehnäjauhoja

3/4 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl kanelia

400 g porkkanaa raastettuna

50 g saksanpähkinärouhetta

Kuorrute:

180 g pehmeää voita

250 g tomusokeria

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri, sekoita joukkoon öljy.

Yhdistä jauhot, suola, leivinjauhe, sooda ja kaneli, kaada munaseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää porkkanaraaste ja pähkinärouhe taikinaan. 

Voitele ja jauhota n. 26 cm:n vuoka. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa 45 - 60 min (uunista riippuen, mulla kesti tunnin saada kakku keskeltä kypsäksi). 

Anna kakun jäähtyä hieman.

Valmista kuorrute. Vatkaa keskenään pehmeä voi ja tomusokeri. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri.

Kun kakku on jäähtynyt, levitä kuorrute päälle ja reunoille. Ripottele pinnalle saksanpähkinämurua.

Kaikkea pitää kokeilla...

... paitsi auton kylkeen piirtämistä. 

En tainnut muistaa kertoa, että tuossa loppukesästä olin Onnin kanssa asioilla ja postin parkkipaikalla laitoin poitsua vöihin takapenkille, kunnes huomasin auton kyljessä tuollaiset mielenkiintoiset raapustukset. No syyllistä ei tarvinnut kaukaa hakea. Ensin asiaa kysyessäni poika laittoi tyynesti kädet korville. Ihan ku olisin siinä postin pihalla alkanut huutamaan. 

Ei, kyllä odotin ihan kotiin asti. Tai no, todellisuudessa en ees huutanut, vaikka mieli ois tehnyt vähän enemmänkin.

Minä: "Onni, miksi olet piirtänyt auton kylkeen, 

vaikka tiedät ettei niin saa tehdä?!"

Onni: "Valitettavasti en tiedä."

Että sellaista.

***

ps. musta auto + hiekkatie = huono yhdistelmä

+18°C

Aurinkoinen viikon päätös eilen.