Tänään vietettiin miehen kummisedän pyöreitä syntymäpäiviä. Sain kunnian leipoa täytekakun. Vaikka synttärisankari oli toivonut tissikakkua, päädyin tällä kertaa toisenlaiseen vaihtoehtoon. ;)
Pohjan kokosin kolmesta 4:n munan vaaleasta kääretorttupohjasta.
Toiseen väliin valmistin Kinuskikissan ohjeella
Lemon curd -sitruunatahnaa (ohje täältä).
Jos tykkää kirpeästä, niin suosittelen!
Lemon curd:
2 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua
3 keltuaista
¾ dl hillosokeria
¾ dl sokeria
50 g voita
1 dl sitruunamehua
3 keltuaista
¾ dl hillosokeria
¾ dl sokeria
50 g voita
Kakun kokosin vuokaan. Toiseen väliin laitoin lemon curdin lisäksi sitruunamoussea, johon tuli
1 prk sitruunarahkaa
4 dl vispikermaa
loraus sitruunamehua
3 liivatetta
sokeria
***
Toiseen väliin sipaisin kevyesti mansikkahilloa,
sekä mansikkamoussea:
2 prk mansikkakermaa
n. 5 dl pakastemansikoita soseutettuna
1 prk maitorahkaa
sokeria
3 liivatetta
Kakku hyytyi yön yli jääkaapissa täytettynä. Aamulla päällystin kakun vispikermalla (johon laitoin vaniljakreemiä). Päälle tuli päivänsankarin n. 40 vuoden takaisesta valokuvasta
tilattu kakkukuva (printattu sokeripaperille),
jonka tilasin Ullan unelmasta.
Reunat pursotin vispikermalla, johon lisäsin vaniljakreemiä ja heittelin muutamia sokerihelmiä koristeeksi.
Vielä kerran:
ONNEA JOUKO!
ps. Otsikko on Onnin toteamus kakkukuvan nähtyään ;)
Onnea Joukolle. :) Kyllä on hieno kakku, vau. Kuola valuu ja mulla kun alkoi taas laihis ja koko kuukausi pitäis olla ilman herkkuja... :P
VastaaPoistanaana:
VastaaPoistaKiitos. Täälläkin on tän päiväisen jälkeen vatsa niin turvoksissa, että nyt on syytä taas vähän tarkkailla syömisiään. Tsemppiä sinne projektiin! :)
Ei voi muuta kuin ihailla noita sun kaakkuja!!! Todella siististi ja tarkasti tehtyjä :)
VastaaPoistaTulipa hieno kakku!Onko tuollaiset kuvat miten kalliita,onko toimitusaika kuinka pitkä ja sokeriako se siis on,mitä muuta siinä on?Oon vasta tutustunu sokerimassojen ym. maailmaan ja totesin Liisan 1-v kakun jälkeen etten ikinä enää tee kakkua sillä sokerimassalla,paketissa nimittäin luki pienellä printillä että väriaineet voi olla haitallisia lapsille ja aiheuttaa ylivilkkautta,huh.Unto tietysti halus napsia kakkulautaselta just niitä sokerimassapalleroita.Unton synttäreille tein käpykakun ja siis marsipaanilla,vähän luonollsemmin vaikkei siitäkään mausta tietty kaikki tykkää.Mut tuo kuva kuulostaa ihan lupaavalta,jospa sitä kokeilis.Vielä puolisen vuotta aikaa seuraaviin synttäreihin mut hyvähän se on olla ajoissa tarjoilut selvillä :)
VastaaPoistaHieno kakku kummisedälle! Tosin hieno se oli se tissikakkukin :) Heh!
VastaaPoistaJotenkin aivan mahtavaa, että kakkumaailma on avartunut ja ihmiset tekevät, mitä erilaisimpia kakkuja, eikä aina sitä yhtä ja samaa mansikkakakkua. Tosin mansikkakakkukin maistuu aina :)
Rimpsukaisa:
VastaaPoistaKiitti. Tuo kuva maksoi Ullan unelmasta jotain 15 €. Sunnuntaina tilasin ja tiistaina oli postilaatikossa. :) Tämä kuva on jonkinlaista sokeripaperia. En nyt muista, oliko UU:n sivuilla ainesosia, mutta väriaineitahan näissä on aika lailla... Tosin, olen ajatellut, että se määrä, mikä kakun päältä tulee joskus harvoin syödyksi, ei ole niin paha. Ja itse asiassa meidän Onni ei tykkää näistä kuvapäällysteistä, marsipaanista, eikä sokerimassasta yhtään, joten jättää ne syömättä kokonaan. Itse tykkään tämän kakkukuvan mausta paljon enemmän kuin esim. marsipaanista. :)
Desiree:
Kiitos. Joo, musta on hauskaa, kun nykypäivänä periaatteessa kakku voi olla ihan millainen vaan. Mutta kyllä se perinteinen mansikkakakku on mielestäni maultaan ehdoton ykkönen! :)
Jouku vs tissikakku....Tough one!!! Toivottavasti Jouko veteli omat tissinsä halukkaasti. Ihan mielettömän hieno idea tämä(kin) (mä en taas pääse eroon siitä tissikakkukuvasta päässäni.....)
VastaaPoistaEeva:
VastaaPoistaKyllä kakku maistui. Kiitos! Ei todennäköisesti muutama muukaan saa niitä daisareita mielestään... ;D
Onpas kiva kakku! :D Oon joskus kammonnut näitä valokuvakakkuja, kun syödään esim. vauvan pää ristiäiskakun muodossa. Mut tää on kyllä tosi hauska, eikä yhtään ahdistava! :D Nuo värit on valokuvassa myös melko luonnolliset, kun joskus näkee sellaisia kakkuja, joissa henkilön pää esim. sinertää sairaalloisesti jo valmiiksi.. :/
VastaaPoistaSaara:
VastaaPoistaKiitti. Tätä oli kiva tehdä, on niin helppokin! :) Kuva on otettu -70 -luvun alkupuolella, joten oli väritykseltään sellainen oranssin-kellertävän-punertava ja aavistuksen jo haalistunut. Mutta se sopi mielestäni oikein hyvin.
Miten mustakin tuntuis oudolta syödä kakkua, jossa on vauvan pää.. Mut tuo Joukon syöminen ei ahdistanut yhtään. :D
Ihana syötävä Jouko! :)
VastaaPoista