Tämä pikkuruinen työpöytä seilaa kodissamme paikasta toiseen. Joskus se on nököttänyt ruokasalissa, enimmäkseen yläkerran aulassa. Nyt se on vaihteeksi päätynyt makuuhuoneen nurkkaan. Juuri siihen nurkkaan, josta lattia on vino. Remontin alkua odotellessa!
Nappasin muutaman kuvan työnurkkauksesta. Kuvien myötä paljastuu myös suhteellisen tuoreet kuviot työrintamalla... Teen hommia kotoa käsin, ainakin toistaiseksi. Olen ihan innoissani ja onnessani. Pitkän pohdinnan jälkeen olen jälleen siellä, missä tuntuu omimmalta. Saan tehdä sitä mitä parhaiten osaan, mistä eniten nautin ja missä ihan oikeasti haluan kehittyä paremmaksi. Motivaattoriksi hommasin myös uuden koneen (okei, ihan käytännön syistä, motivaatio on riittävän korkealla jo muutenkin). :)
Kaikki tarvittava käden ulottuvilla: tietokone,
paperit, kahvimuki, kännykkä, kalenteri ja kynä.
Hakusessa olisi myös uusi työpöytä. Iso, vanha, rouhea. Sellainen, jossa on paremmin tilaa työskennellä. Saapi vinkata, jos tiedät sellaisen!
helei,
VastaaPoistamahdatko tehdä tutkimusta? Itse tässä omaa tutkimusvapaan pätkääni juuri lopettelen. Onneksi apurahaa jäi vielä muutamiksi kuukausiksi, joten seuraavaa katkoa odotellessa!
Sitäpä juuri. Onnea projektin etenemiseen siellä! Hienoa että apurahaa riittää, se kun ei ole mikään selviö. :)
PoistaTutkijanainen <3
PoistaHei, miten mäkin saan mun kommentit korostettua näin värillä? Oon veivannut ja etsinyt ja kokeillut, mut ei onnistu.. Vinkkaa, jos tiedät mikä mättää!
Oispa läppäri. Ja sille paikka muualla kuin olkkarissa. Meillä on ihan idioottimaisesti suunniteltu nää pistorasiajutut ;)
Häh? Ai tää harmaa tausta..? Siis kysyksää MULTA? :DD *reps* Juu, en tosiaan tiedä. Tein niinku sä sanoit, ja sit tästä tuli tällainen. ;D Oiskohan sivupohjaeroja..? Tai jotain. Kyllä sä fiksuna tyttönä selvität! <3
PoistaNo arvaa, mua nauratti kun kirjotin tota... "Pitäiskö laittaa et SATUKSÄ TIETÄÄ" :DDD Eli et sit tiijjä. Hö.
PoistaMä sain onnistumaan, piti tosiaan mallia vähän ronkslata ;D
PoistaHyvä tyttö! :)
PoistaKiva kotikonttori, ihana tuo hirsiseinä!
VastaaPoistaVoi miten edellisessä postauksessasi oli ihana kirje Onnilta!
Minullakin on kehyksissä esikoisneidin 6v:na kirjoittama lappunen: 'Äiti on kaunis!' Ihana tunnustus sekin nyt 14-vuotiaalta neidiltä.
Työniloa! :)
Kiitos! :) Tosin, en tykkää periaatteessa ajatuksesta, että makuuhuoneessa on työpiste. Ja oikeestihan tuon paikka olisi siinä aulassa, mutta tällä hetkellä nyt näin. Aulassa ei nimittäin ole työrauhaa silloin kun perheen miesväki on kotona. ;)
PoistaAiniin, ihanan tunnustuksen olet sinäkin saanut! <3
PoistaTyöpöytä vinkkiä ei valitettavasti ole, mutta onnittelen työkuvioista! Se on niin iso osa ihmisen elämää, että on mukavaa jos kokee tekevänsä "ominta juttuaan". Mulla oma juttu vielä etsinnässä, olen päättänyt luopua sairaanhoitajan töistä, en ole koskaan viihtynyt työssäni ja nyt olen ajatellut opiskella jotain ihan muuta. Jahka masuasukki syntyy, ja on isompi siis. :)
VastaaPoistaKiitos :) Siis todella iso osa. Ehdin tuossa jos stressata eräitä työkuvioita, joihin tuli työhaastattelukutsu. Omaa alaa, mutta ei sitä mitä haluan tehdä. Tein tuossa muutaman vaikean päätöksen, mutta nyt on olo helpottunut, kun kuviot on lähteneet selkiytymään. :)
PoistaSä ehdit kyllä vielä löytämään sen oman alasi. Se on jo alku, että tietää, mitä ei ainakaan tahdo tehdä. Epämiellyttävässä työssä ei ole mitään järkeä, kun ajatellaan miten paljon ihminen viettää työssä aikaansa. Ja kuinka paljon meillä on niitä työvuosia jäljellä... Toivotaan, että se sun juttu löytyy sitten kun on sen aika! :)
Hienoa, että saat tehdä mihin on intohimo. Itse olen matkalla kohti sitä:). Kiva pieni työnurkkaus.
VastaaPoistaSiitä olenkin onnellinen. :) Onnea matkaan sinullekin!
PoistaIhana työnurkkaus! Mä muuten tahtoisin juur tuollasen pöydän mitä sulla tuossa on.. se olis just sopivan pikkuinen ja kepeä mun tarpeisiin. Että jos oot eroon hankkiutumassa niin... =D
VastaaPoistaVoi, ja mäkin niin tahtoisin sen oman juttuni löytää. Tuollanen kotityö olis kivaa, vielä kun se olis omien intohimojen kohde. Onnekas sinä!
Hihhih, en ole juuri nyt hankkiutumassa siitä eroon, kun meillä on vähän pulaa huonekaluista.. ;) Toivotaan, että löydät oman juttusi sinäkin. :) Onnekas olen kyllä, että olen sen löytänyt.
PoistaKotityöllä on puolensa ja puolensa... Mielelläni kyllä autoilisin ihan työpaikallekin, ainakin osan viikosta. Kun on ollut kaksi vuotta kotona, niin alkaa tehdä jo mieli "ihmisten ilmoille". Ja tuntisi kuuluvansa johonkin työyhteisöön, jossa olisi kollegoita jne... Kotona työskentely on kovin yksinäistä, toki säästäähän siinä aikaa kun ei tule työmatkoja jne. Toivon kyllä, että sitten kun se työpiste löytyy, niin voin silti edes osan viikosta tehdä etätöinä, kun työmatkaa tulisi päivittäin kuitenkin se 120 km.
Tuolla on ainakin hyvänkokoinen pöytä...jos uutta haluaa. http://www.iskukoti.fi/koti/actions/customer_base/product/ProductView.action?selectedProductFamilyId=70621&productId=2494409&returnUrl=http%3A%2F%2Fwww.iskukoti.fi%3A80%2Fkoti%2Factions%2Fisku%2Fproduct%2FProductFamilySearch.action%3FnaviSection%3Dproducts%26productFamilyId%3D70621&naviSection=products
VastaaPoistaAika pitkä on linkki, mutta siis Koti-Isku ja sarja Meri...
Kiitti Tommi linkistä! Mä oon vähän kranttu enkä kelpuuta näitä ns. uusvanhoja meille ollenkaan. :) Mä olen itse katsellut jotain tämän tyylistä:
Poistahttp://www.huuto.net/kohteet/kirjoituspoyta-valkoinen/207465250
Saa olla siis iso. Kaapit ja laatikoston lisäplussaa. :)
Okei...haluat siis sellaista "muuttomiesten tyrät rytkyy"-pöytää :D Paino siis plus 50kg ja ikää vähintään sama? Pitää laittaa korvan taakse jos täältä maalta jonkun navetan vintillä olisi lojumassa joku elämää nähnyt yksilö :) Mie kanssa karsastan yleensä "Kiinakopioita", mutta joskus noi uusvanhat on ihan ok:ta.
PoistaNaulan kantaan! :D Ilosta hihkun jos sellaisen löydän, ikioman vanhan pöydän.
PoistaSilmät ja korvat auki siis! :)
Ihana hirsiseinä ja työpiste! Mä niin toivon kanssa, että kun ja jos joskus palkkatöihin palaan, saisin edelleen tehdä mahdollisimman paljon etänä. Mulla kotona työskentely sujuu, kaikilla todelkaan ei. ja ajatus 50 km ajomatkasta pitkin 8-tietä suuntaansa ei todellakaan kiehdo!!!
VastaaPoistaKiitos Eeva. :) Meillä on sitten suunnilleen yhtä pitkä työmatka, mulla tosin (onneksi) enimmäkseen moottoritietä joten tuohon n. 60 kilometrin matkaan menee vain n. 45 minuuttia. Meidän onneksi työnantajat suhtautuvat tuohon etätyöasiaan aika hyvin nykyisin. Mutta kyllä se tosiaan tietynlaista asennoitumista vaatii, että tulee tehtyä nimenomaan TÖITÄ, eikä esimerkiksi KOTITÖITÄ. :)
PoistaKiva työpiste ! Tykkään tuosta valkoisen ja hirsiseinän kontrastista. MacBook Prokin kelpaisi ;-)
VastaaPoistaHienoa, että teet juuri sitä, minkä osaat ja mistä nautit !Siinäpä pohtimista itselläni, tykkään kyllä työstäni muttamutta... mietinnässä on.
Kiitos, vaikkakin tuo nimenomainen seinä on tarkoitus sutia valkoiseksi remontin yhteydessä. :)
PoistaSamaa mieltä, on tärkeää nauttia työstään. Toivottavasti löytyy sinullekin sellainen, johon on oikea polte! :)